Harvialan Alikartanon asukasyhdistys ry.

Perinteikkäässä maisemassa nykyaikainen asuinalue Janakkalassa

Tietoa alueesta

 "Noilla vainioilla ovat torpparit ja muonamiehet vaimoineen ja lapsineen ennen otsansa hiessä pitkiä päivätöitään raataneet ja meille nykyajan ihmisille miltei käsittämättömällä uskollisuudella ja uhrimielellä "patruunoitaan" palvelleet."

Niin kuin lähes jokaisen muunkin janakkalalaisen kylän, niin myös Harvialan historiasta löytyy kartano. Harvialan kartanon saleissa ehti kulkea lukusia sotapäälliköitä, ritareita, maamarsalkkoja vapaaherroja sen siirtyessä suvulta toiselle lähes 500 vuoden ajan. Myöhemmin kartano myytiin useampaankin otteeseen. Nykyisen maisemaa leimaavan taimitarhatoiminnan voi katsoa alkaneen kun tilasta muodostetun Harviala Oy:n osakkeet vuonna 1913 myytiin W.Rosenlew & Co osakeyhtiölle. Tuolloin tilan kokonaispinta-ala oli huikeat 13 500 ha. 1920-luvulla Harvialassa panostettiin karjanjalostukseen. Karjan runsaasta määrästä kertoo edelleen massiivinen tiilinavetta, Alikartano, joka on nykyään taimitarhan käytössä. Harviala Oy on luopunut maa-, metsä- ja karjataloudesta ja keskittynyt koristetaimien, erityisesti kotimaisten lehti- ja havupuiden tukkukauppaan.



Itse kartano konttorirakennuksineen on tällä hetkellä tyhjillään, mutta piharakennuksiin on virinnyt käsityövaltaista yritystoimintaa. Viehättävässä kartanomiljöössä valmistetaan mm. maailmankuulut Ruokankaan sähkökitarat.

Harvialassa sijaitsi myös yksi kolmesta Janakkalan rautatieasemasta. Paikkakunnan erikoisuus oli 1917 valmistunut metsärautatie, jota oli jo edeltänyt hevosrautatie. Metsärataa käytettiin etupäässä puutavaran kuljettamiseen laajoista metsistä, ensiksi jokeen uitettavaksi ja myöhemmin rautatien varteen juniin lastattavaksi.. Liikenne metsärautatiellä päättyi 1955 ja se purettiin samaa linjausta käyttävän tien alta.

Sitaatti: Akseli Salokannel, Vanajan kirja 1, 1955

 

Uudelta asuinalueelta on jo moni perhe löytänyt viihtyisän paikan kodilleen.



Janakkalan kunta hankki Harvialan alueen v. 1989 käytettäväksi yhdyskuntarakentamista varten. Harvialan alueesta rautatien eteläpuolella sijaitseva Hiidenjoen rantaan rajoittuva peltoalue on asemakaavoitettu asumiseen ja pääasiassa pientalorakentamista varten. Alueelle on rakentunut noin 100 omakotitaloa. Harvialan kartano ja kulttuurimaisema ovat rakennustensa, teollisuutensa ja maisemakokonaisuutensa vuoksi merkittäviä. Kartanon navetta ja Katajamäen työväen asuntoalue kuuluvat yleiskaava-alueeseen. Harvialan aluetta rajaa pohjoisessa rautatie. Hiidenjoki ja Pikkujoki muodostavat luonnollisen rajauksen alueelle etelässä ja lännessä.

Asuinalue sijaitsee kauniilla paikalla Hiidenjoen varrella, omassa rauhassa mutta kuitenkin vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä palveluista, Turenkiin on matkaa noin 6 km. Alueelta on hyvät yhteydet myös Hämeenlinnaan.  

Lapsiperheitä palvelee koulu ja päiväkoti. Laajat viheralueet tekevät asuinalueesta viihtyisän asuinpaikan, jonka kruunaa joen tuomat virkistysmahdollisuudet. Hiidenjoki on osa merkittyä venereittiä, jota pitkin pääsee aina Tampereelle saakka!   

Uudella asuinalueella on oma leikkipuisto ja pelikenttä jalkapallomaaleineen. Joen varressa on pieni hiekoitettu uimaranta ja Janakkalan kunnan vuokraamia veneiden paalutettuja rantapaikkoja. Alueen asukkaiden toimesta useita uusia hankkeita suunnitteilla asuinalueen kehittämiseksi.


Harvialan kartanosta Häme-Wiki linkistä

Harvialan kylä Häme-Wiki linkistä

Harvialan rautatierakennukset Häme-Wiki linkistä